Elämä on etuoikeus

Hei, sinä siinä. Sinä joka juuri nyt luet tätä lausetta. Oletko sattunut miettimään, miten etuoikeutettu olet, että saat olla olemassa?

Tämä kysymys on pyörinyt mielessäni siitä hetkestä lähtien, kun avasin silmäni aamulla, otin puhelimen käteeni ja avasin Iltasanomien mobiilisovelluksen. Olin toki lukenut Bostonin pommi-iskusta, ollut kauhuissani ja järkyttynyt, ja tottakai tiesin, että iskussa menehtyi vain 8-vuotias Martin Richard. Sitten näin tämän kuvan.

Kuva on siis otettu toukokuussa 2012, kun Martin oli koulunsa kanssa rauhanmarssilla.  Kuvassa Martin katsoo suurilla silmillään suoraan kameraan ja pitää käsissään piirustusta, jonka hän on tehnyt marssia varten. "No more hurting people." "Peace." Hiljaiseksi vetää. 

Lapset ovat maailman viattomin asia. Lapset eivät esitä mitään ja ne tekevät ja sanovat asiat suoraan sydämestään. Lapset ovat aitoja, täynnä hyvää tahtoa ja uskovat aina huomiseen. Siksi on niin väärin, että  Bostonin pommi-isku lopetti pienen ja viattoman koulupojan elämän silmänräpäyksessä.

Silmänräpäys on pieni hetki. Kokeile räpäyttää silmiäsi ja huomaat miten pienestä kaikki on kiinni. Martinin isä oli juoksemassa maratonia ja Martin oli tullut kannustamaan isäänsä maaliviivalle. Naurua, iloisia ilmeitä, ja sitten ainoastaan silmänräpäys.

Sain tänään kuulla, että luokkatoverini ystävä oli menehtynyt auto-onnettomuudessa viikonloppuna. Ystävykset olivat olleet matkalla kotiin ja luokkatoverini ystävä oli jäänyt auton alle ylittäessään katua. 

 Tarvittiin vain silmänräpäyksen kokoinen hetki, ja luokkatoverini ystävä oli poissa.

Kuolema koskettaa aina. Varsinkin silloin kun se sattuu tapahtumaan lähipiirissä. Tai silloin, kun elämä viedään pois liian aikaisin. Kuolema herättää monenlaisia kysymyksiä, ja antaa liian vähän vastauksia. Entäpä, jos olisin ollut itse ylittämässä sitä katua? Entäpä jos sinä olisit ylittänyt sitä katua juuri silloin? Martinin isä ei varmasti odottanut, että hänen päivänsä tulisi päättymään kyyneliin, aamulla kun hän lähti juoksemaan maratonia. Hän saattoi kiireissään kiskoa kengät eteisessä jalkaan mielessään ainoastaan se, kuinka rankka hänen juoksumatkastaan tulisi. Ehkä hän myös mielessään mietti niitä kouluampumisen uhreja, joiden kunniaksi maraton järjestettiin. Sitten hän huikkasi vaimolleen ja Martinille heipat ja lähti. Ja muutama silmänräpäys myöhemmin lähti myös Martin.

Elämä on etuoikeus, sillä näitä silmänräpäyksen kokoisia hetkiä tapahtuu kokoajan. Ei ole mitenkään itsestäänselvää, että sinulle ja minulle tärkeät ihmiset ovat yhä olemassa. Silti saatamme pitää ystäviämme itsestäänselvyytenä, vaikka toiset ihmiset menettävät läheisiään silmiemme edessä. Milloin viimeksi muistit sanoa ystävällesi, kuinka paljon hän sinulle merkitsee, tai kuinka paljon hänestä välität? Minäkään en aina muista sanoa, tai edes osoittaa teoillani, kuinka tärkeitä ihmisiä minulla on ympärilläni.

Heitänpä sinulle pienen haasteen. Kerro tänään läheisellesi, että välität. Kerro, että hän on sinulle tärkeä. Koska silmänräpäys on liian pieni hetki, eikä kukaan meistä halua katua, ettei ole sanonut rakastavansa, silloinkun siihen vielä oli mahdollisuus.