Hyvää uutta vuotta 2014!

Heipä hei! Tuntuupa oudolta. Vuosi 2013 on aivan kohta ohitse! Koko vuosi on kulunut aivan liian nopeasti. Vuosi 2013 on ollut uusi ja erilainen - ja paljon on sattunut ja tapahtunut sen jälkeen kun viime joulukuussa muutin Helsinkiin. Olen kokenut paljon, oppinut ehkä jotain myös ihan itsestäni ja elämästä taas ylipäätään, ja ennenkaikkea saanut paljon uusia ihania ystäviä!
Olen viihtynyt Helsingissä erittäin hyvin, mutta kaipaan silti Hankoa ja Hangon ystäviä päivittäin. Olenkin tässä vuoden aikana enemmän kuin kerran todennut, että voin toki lähteä Hangosta - mutta Hanko ei lähde minusta.

Ensi vuosi alkaakin mitä parhaimmalla tavalla! Paras ystäväni muuttaa Helsinkiin, ja ennen tätä muuttoa käymme rentoutumassa viikon verran Teneriffalla. Olen niin super innoissani tästä tulevasta matkasta! Kuukauden loma koulusta ja töistäkin on vasta puolessa välissä, joten minulla on vielä pitkä loma edessäni ennen koulunpenkille istahtamista. Viime vuonna pelkäsin, että muutto pääkaupunkiseudulle muuttaa ystävyyssuhteitani tai minua jotenkin, mutta turhaan pelkäsin! Tuntuu että olen aivan sama tyttö kuin vuosi sitten Hangon yksiössäni ja samat ystävät ovat minulle yhä tärkeitä. Ehkä olen kuitenkin aavistuksen verran viisaampi, tai toivon näin ainakin!

Vietimmä synttäreitäni tyttöporukan voimin minun luonani Hangossa. En voi uskoa että nyt on oikeasti se 20 vuotta lasissa - mähän olen jo ihan sikavanha eukko! Kiitos vielä kaikille rakkaille ystäville ihanasta illasta! 

Joulun vietin Hangossa perheen parissa. Olin ollut näköjään ihan kiltti kun sain noin paljon lahjoja! Alemmassa kuvassa on kyllä koko perheen lahjat vanhempien sängyssä kun joulukuusen alunen oli liian pieni. Eikä koiramme Voitto ehkä olisi malttanut pysyä kaikista lahjoista erossa, jos ne olisivat olleet lattialla kuusen juuressa!

Koko joulun söin hyvin ja lauloin karaokea siskojen kanssa. Monta tuntia päivässä! Laulaminen vaan on niin hurjan kivaa!

Palasin Helsinkiin takaisin lauantai-iltana ja siivoilin kämpässä vähän uudeksi vuodeksi. Keksittiinkin Lauran kanssa että lähdetään viettämään uusi vuosi laivalle Tallinnaan! Vähän erilainen suunnitelma mitä odotin, mutta ei huono idea ollenkaan. Huomenna siis Tallinna kutsuu. Keskiviikkona saankin ihanan vieraan Hangosta ja lauantaina lähtee lentokone Teneriffalle! Aika hitonmoisen loistava aloitus ensi vuodelle :)

Kiitos kaikille vuodesta 2013 ja hitosti onnea vuoteen 2014! Pitäkää lippu korkealla, humaltukaa hallitusti ja muistakaa katsoa kaverin perään! Aloitetaan uusi vuosi hyvällä mielellä ja unohdetaan vanhan vuoden tyhmyydet.

Kiitos ja kuittaus: Veera N

Tee se itse - tai älä tee

Minä satun nykyään valitettavan pakon edestä olemaan "tee se itse"-nainen. Kotona vanhempien luona asuessani ei mieleeni olisi koskaan tullut ryhtyä minkäänlaisiin korjaushommiin itse. Oli kyseessä sitten ratkennut vetoketju tai hajonnut elektroninen laite, kiikutin kovia kokeneet esineet aina joko isän tai äidin luokse toipumaan. Ratkenneet vetoketjut, reiät housuissa ja kaikenmaailman elekronihärpäkkeet tulivat kuntoon tuossa tuokiossa, eikä minun tarvinnut sen pahemmin vaivata päätäni rikkinäisillä tavaroilla.
Yritin kerran vuosia sitten kuitenkin ommella irronnutta housunnappia takaisin paikoilleen. Tämän toimenpiteen seurauksena housujen toinen lahje oli haaroissa kiinni ommeltuna. Mutta minä valitsinkin puutyöt ala-asteen jälkeen!

kaikki kuvat weheartit.com

Nyt kun asun kaukana kätevistä vanhemmistani, eikä lähimailla satu olemaan edes korjaustöitä osaavaa prinssiä, tunnen välillä olevani hieman hukassa. Tavaroita hajoaa jostain kumman syystä minun taloudessani kovaa vauhtia, joten minulla ei ole ollut muuta vaihtoehtoa kuin opetella näppäräksi "tee se itse" naiseksi.
Olen luonteeltani kovapäinen, ja jos asiat eivät mene niinkuin suunnittelen, saatan hermostua suurestikin. Kolme vuotiaana hermostuin sukkahousujen pukemisesta niin, että hypin ja pompin - välillä tasajalkaa, välillä yhtä jalkaa - sukkahousujen päällä samaan aikaan kovaan ääneen huutaen. Tämän sirkusesityksen nähtyään isäni tuli hyppimään, pomppimaan ja huutamaan kanssani sukkahousuille, ja loppujenlopuksi sukkahousut kuin ihmeen kaupalla sulahtivat jalkoihini. Ehkä isä oli niin hyvä hyppijä.

Tänään hermostuin totaalisesti taas kerran. Olen jo pitkään manannut, kuinka tietokoneeni hiiri temppuilee niin, ettei sillä oikein voi tehdä mitään. Fiksuna naisena päätin korjata koko komeuden omin nokkineni, ilman yhdenkään insinöörin apua. Hetken hiirtä heiluteltuani, tulin siihen tulokseen, että tässä tarvittaisiin nyt erittäin pientä ruuvimeisseliä, eikä minulla tietenkään sattunut olemaan sellaista. Koska olen nainen, satuin keksimään hiuspinnien käyvän muuallekin kuin kurittomiin kiharoihini, ja niin vain alkoi tietokoneen hiiri purkautua.

Saatuani hiirestä yhden ainoan pienen ruuvin irti ja puhdistettuani koko pölyisen sisällön, sattui hiiren sisältä lähtemään muutama osanen. Tässä vaiheessa henkäisin jo syvään henkeä ja tiesin, että tämä hiiri saattaa jäädä kappaleiksi kaapin perukoille ikuisiksi ajoiksi, ellen nyt pidä hermojani kasassa ja jatka hyvin alkaneita korjaushommia. Onnistuin kokoamaan hermoni ja toivoin todella että myös hiiri korjaantuu. Ja niin todella tapahtuikin! Ottamatta huomioon, että hiirestä lähti myös muutama pieni metallinpätkä, joille en todellakaan keksinyt ainuttakaan paikkaa. Niinpä jätin ne kokonaan pois tästä uudesta hieman parannellusta versiosta.

Kaikki olisi mennyt hyvin, ellen sattuisi poropeukaloiden lisäksi omistamaan myös todellakin liian vähän hyvää muistia ja kaikkea muuta kuin loistavaa näköä. (Olisikohan nyt todellakin korkea aika varata se silmälääkäri?!) Olin siis aikaisemmin vääntänyt sillä hiuspinnillä sen pienen ruuvin irti täsä hiirestä, ja asettanut sen sängyn reunalleni. Vein sen keittiöön muiden hiiren osien kanssa, mutta kun rupesin sitten kokoamaan hiirtä taas kasaan, tämä pienen pieni ja tärkeä ruuvi oli kadonnut kuin pieru Saharaan. Ja voin kertoa että sitä oli myös aivan yhtä vaikea löytää. Kolusin koko asuntoni sängyn alusesta keittiön viemäriin, eikä jälkeäkään mistään ruuvista.

Tässä vaiheessa olin jo musertunut. Olin kerrankin onnistunut korjaamaan itse jotain kiitettävillä tuloksilla, mutta kadottanut pienen palasen kokonaisuutta. Sen ratkaisevan loppusilauksen. Luovuttaminen oli mielessäni jo melkein ainut vaihtoehto ja niinpä asetin puoliksi kootun hiiren tietokoneeseeni kiinni. Riemun kiljahdushan siinä tuli kun hiiri toimi moitteettomasti - tosin ilman sitä ulkokuorta. Näppäiltyäni hetken hiirellä löysin tämän kauan kadoksissa olleen ruuvinkin. Se pirulainen oli vain mennyt hiireen sisällä erääseen pieneen koloseen- ja minä käänsin asuntoni sängynpeittoja myöten ylösalaisin aivan turhaan.

Huh. Loppu hyvin kaikki hyvin! Ja jotta tästä tarinasta voisi tosiaan myös oppia jotain, minä todellakin ensi kerralla olen uudestaan "tee se itse nainen" sanoi kuka mitä tahansa! Todellakin aion käydä myös silmälääkärillä ja säilyttää hiuspinnejäni hiukan enemmän esillä. Että ensi kerralla ei niidenkään etsimiseen mene turhaa aikaa! Minulla meni yksi päivä myös imuri rikki. Olisikohan jo huomenna sen korjaamisen aika?!

Sairasta meininkiä

No eiköhän tietenkin käynyt niin, että kun olen tullut Helsingistä Hankoon viettämään mielessäni ihanan syysloman kavereiden kanssa, niin jostain kumman syystä sairastun ja makaan loman sitten sängyn pohjalla.

Googlesta

Jep. Keskiviikko iltana kurkku ja pää tulivat kipeiksi ja koko eilisen päivän makasin särkylääkkeitä popsien kahden untuvapeiton alla. Harmittaa ihan vietävästi! Olisi ollut ihan sikana kaikkea kivaa tekemistä, mutta tulinpa sitten Helsingistä asti tänne Suomen Miamiin sairastamaan. Sairasta meininkiä.

Tänään on onneksi jo vähän parempi olo, ja saattaapi olla että nappaan mutaman särkylääkkeen ja juon vielä muutaman kupin mamman punaista mehua ja hipsin ulos tästä talosta jonnekin. Ei yhtään huvittaisi nimittäin nukkua enää, eikä katsoa telkkaria Voiton kanssa. Voitto tulee aina suoraan syliin istumaan kun menen katsomaan telkkaria ja sitten se nukahtaa koivet kattoon osoittaen ja kovaan äänen kuorsaten syliini. Sitten kun yrittää lähteä siitä niin koira katsoo ihanilla tummilla nappisilmillään: "Et onks ihan pakko mennä, eiks nukuta vielä vähän aikaa ees?!"

Onneksi mulle ei oo noussut kuumetta, ja luulen että jos vielä ensi yön nukun 15h (niinkuin olen tällä viikolla muutamana yönä tehnytkin) niin tää tauti alkaa olla nujerrettu. Tunnolliset opiskelijathan sairastaa tietenkin syyslomalla!

Syysloman ensimmäinen päivä Hangossa

Heissulivei!
Tämä on nyt tämmöinen tosi pikainen postaus. Istun tällä hetkellä Hangossa vanhempien luona keittiönpöydän ääressä. Saavuin siis tänään Hankoon ja koska mun eräs erittäin loistava ja ihana työkaveri lupas tehdä mun perjantain työvuoron, taidan viettää loppu syysloman täällä! jejee :)


Tänään kerkesin jo näkemään muutamia ystäviä vähän. Kuutti oli taas maailman kiltein ja kultaisin ja haki mut Karjaan asemalta Hankoon. Jannan kanssa käytiin kuvailemassa vähän syksyn pimenevässä illassa ja kuvia varmaan tulee myöhemmin sitten. Oli tosiaan aika pimeää nopeesti nii kauheasti ei kerinny kuvaamaan, enkä mäkään kamalan kylmyyden ja tuulen tuivertamisen takia malttanut olla niin paikallani, että oisi kauheasti onnistuneita kuvia tullu.. hups.

Lauran kanssa tutkiskeltiin uudeksi vuodeksi etelänmatkaa meille kahdelle, ja saattaapi olla että lähdetään Gran Canarialle juhlistamaan uutta vuotta! En malttais odottaa yhtään!!!

Nyt vähän iltapalaa ja sitten vois katsoa jonkun leffan ja suunnitella huomista Hankopäivää :)

P.s. Eikä tietoakaan mistään kuvista. Käytän tällä hetkellä veljen jotain pientä ihme konetta mistä saa näytön ja näppäimet erikseen ???!!!! Enkä iha osaa käyttää tätä :D

Eihän vaan! Vanhempiensa tytärkö?!

Usein nuoret ajattelevat, etteivät he muistuta ollenkaan vanhempiaan. Olemme erinäköisiä, toimimme eri tavoin, ja ajatuksemmekaan harvoin kohtaavat kiitettävällä tasolla. On tilanteita, joissa vannomme, ettei meistä ikinä tule samankaltaisia kalkkiksia, pihejä faijoja tai tiukkapipoisia mutseja. Emmekä varmasti ole ikimaailmassa perineet näiltä mutseilta ja faijoilta yhtään mitään. Ei  tule kuuloonkaan!
Silti on olemassa sanonta: "Ei omena kauaksi puusta putoa."

Minä ajattelin 13-vuotiaana vanhemmistani aika paljon pahaa. Murisin kotiintuloajoille, kiukkusin kotitöistä, ja vannoin tosiaan, etten minä koskaan tule toimimaan missään asiassa samoin kuin vanhempani. Mutta kuinkas sitten loppujenlopuksi kävikään?

Tänään töissä meillä kävi hirveä lauma noin kuusi-vuotiaita poikia. Pojat mennä huristelivat potkulaudoillaan ympäri kauppaa, huusivat toisilleen kovaan ääneen ja mölysivät karkkihyllyn luona niin, että minun oli pakko mennä katsomaan, mitä ihmettä pojat oikein mekastavat.
"Pojat, pojat! Mitäs ihmettä täällä oikein tapahtuu!" Minä kysyin tiukkaan sävyyn pojilta, jotka olivat viskoneet potkulautansa pitkin kaupan käytäviä. Asetin molemmat käteni lanteilleni ja katsoin poikia tuimasti.
Pojat hiljentyivät hetkeksi kuuntelemaan mitä minulla oli sanottavana. "Ensinnäkään, tänne kauppaan ei voi tulla potkulaudoilla huristellen ja viskoa potkulaudat sitten pitkin käytäviä. Mitä jos joku kompastuu noihin lautoihin ja joutuu sairaalaan?" Poikien ilmeet muuttuivat hämmentyneiksi ja he vilkuilivat toinen toisiaan epävarmoina. "Saako kaupassa käyttäytyä huonosti, ja huutaa niin että varmasti kilometrinkin päässä kuulevat teidän mekastuksenne? Eikö teille kukaan ole kertonut, miten kaupassa tulee käyttäytyä?" Pojat vastaavat hiljaa että eihän kaupassa huutaa saa. Ja ehkä joku on joskus kertonut myös miten kaupassa tulee käyttäytyä. Pidin pojille pienen puhuttelun ja vannotin jokaista ensi kerralla toimimaan nätisti kaupassa. Pojat ostivat nöyrästi karkkinsa ja hiljaisina poistuivat kaupasta. Minä palasin tyytyväisenä työtehtävieni pariin.
Hetkeä myöhemmin huomasin kuitenkin erään asian. Minä olin toiminut poikien kanssa juuri niinkuin isäni ja äitini ovat minua nuhdelleet. Isällä oli tapana laittaa kädet lanteilleen ja seisoa pienessä haara-asennossa ja äitini todellakin katsoi tiukasti minua ja esitti luonteeltaan päivänselviä kysymyksiä, joihin vastaaminen tuntui typerältä. Yhtä kaikki, pojat ymmärsivät toimineensa väärin. Olin siis huomaamattani toiminut aivan samalla kaavalla, jolla vanhempani toimivat.

Tämä ei loppunut vielä tähän. Kuinka usein olen huomannut katselevani kristallikruunuja näyteikkunoissa ja tajunnut sitten että äitini rakastaisi noita todella paljon! Tai tullut vanhempieni luokse kotiin, huomatakseni, että äidin hankkima uusi sohvatyyny on samanlainen, jota itse kuolasin muutama päivä sitten NetAnttilan verkkosivuilta.

Olen myös laittanut merkille, että kotoa pois lähtiessäni laitan aina paljon koruja ja heti kun palaan taas takaisin kotiin, riisun jokikisen korun kaulastani korutelineeseen. Kappas kummaa, huomasin myös että äitini toimii aivan samalla tavalla!
Me nuoret perimme vanhemmiltamme geenien lisäksi myös sellaisia asioita, joita on vaikea itse huomata, jollei tarkkaile omaa käytöstään. Ja tämä tapahtuu varmasti, halusimme tai emme! Olin miettinyt miksi en ikinä kotona käytä mitään koruja, tai minun on aina pakko saada ne pois heti kotiin päästyäni. Rakastanhan toki kimaltelevia esineitä kuin harakka. Pieni aikamatka nuoruuteeni paljasti tosiaan, miksi minä toimin niinkuin  toimin.

Tästä päätellen voisi todeta, että minun kohdallani ei omena ole ainakaan hirveän kauas puusta pudonnut. Taidan todellakin olla vanhempieni tytär, vaikka 13-vuotiaana olisin mieluummin leikkauttanut kultaiset kutrini kokonaan pois, kuin myöntänyt minkäänlaista sukulaissuhdetta kotini valtiaisiin. Onneksi minulla on kuitenkin loppujenlopuksi ihan mukavat vanhemmat, ainakin nykyään. Tai ehkä minä itse olen myös vähän mukavampi, kuin aikoina, jolloin ainuita fiksua ajatuksia päässäni ei nykytiedon perusteella voisi kutsua fiksuiksi mitenkään. On ihan mukavaa kuitenkin huomata, ettei ole perinyt tai omaksunut vanhemmiltaan tähän ikään mennessä kuitenkaan mitään täysin hulluja juttuja. Toivottavasti ainakaan. Ja jos minä joskus sattuisinkin tekemään jotain hullua, voin syyttää siitä sitten vanhempiani. Aika hyvä juttu!

Kuvat: Weheartit.com

Kaunis oranssi vaahterapuu

Syyskuu on kerinnyt vaihtua lokakuuksi jo viikko sitten. Minä olen vetäissyt nahkasaappaiden sisään Mamman neulomat vaaleanpunaiset villasukat ja toivonut joka aamu kouluun lähtiessäni, että ulkona olisi edes vähän lämpimämpää. Mutta aina siellä on kylmä. Jos kesällä heitti jo toukokuussa talviturkin Munkkiniemen rantaan, niin miten sen saa sieltä takaisin nyt lokakuussa, kun tulee taas talvi ja on kylmä?

Syksy on kyllä ollut aika kiireistä aikaa. Viimeviikolla juoksin koulussa ja töissä ja sitten taas koulussa ja kotona aina välillä. Perjantaina käytiin Anun kanssa Suvi Teräsniskan keikalla Tikkurilan Shamrockissa. Suvi lauloi kyllä aivan saakelin hyvin, ei voi muutakun kehua! Shamrock vaikutti myös tosi kivalta paikalta. Pitänee käydä siellä joku toinenkin kerta. Lauantaina pakkasin kimpsut ja kampsut kasaan ja suuntasin kohti Hankoa. Hangossa jutskailtiin tyttöjen kanssa lauantai ilta ja yö, ja kotiin selvisin vasta joskus puoli viiden aikaan sunnuntaina aamuyöstä. Onneksi olin kuitenkin päättänyt olla juomatta, niin ei sunnuntai mennyt kokonaan krapulaisen unessa. Parasta Hangossa ja kotona käymisessä oli kuitenkin ehkä Mamman tekemä herkkuruoka. Opiskelijana nuudeleihin tottuneet makunystyräni olivat ihan sulaa vahaa Mamman kaalilaatikon, karamellipossun ja puolukkasurvoksen maistettuaan. Sainpas näitä herkkuja myös kotiin Helsinkiin viemiseksi!

Syksy on ollut myös hiukan surullista aikaa. Viimeviikolla kävin saattamassa Pappani haudan lepoon ja tänään sain tietää, että minulle erittäin rakkaat ja tärkeät ihmiset olivat myös menettäneet heille läheisen ihmisen.
Läheisen menetys on aina kova paikka, mutta onneksi on niitä ihania ystäviä ja perhe, joka kyllä auttaa ja tukee aina vain kun tarvitsee. Tänä syksynä olen saanut kiittää aika monta kertaa ystäviä, jotka ovat kuunnelleet kun minun tarvitsee puhua, itkeä tai istua ihan vain hiljaa jonkun kanssa. Ovatpa juottaneet humalaankin kun on ollut tarve pienelle  -tai vähän suuremmalle nollaukselle. Ovatpa myös nurisematta nauru suussa pesseet valkoisia tyynyliinoja, jotka allekirjoittanut sattui vahingossa sotkemaan punaiseen huulipunaan ja aurinkopuuteriin. Ei pitäisi nukahtaa meikit naamassa - ei edes humalassa!

Ihminen tarvitsee aika vähän loppujenlopuksi ollakseen onnellinen. Rakas ystävä, pehmeät vaaleanpunaiset villasukat ja Mamman tekemää puolukkasurvosta - ja minulla onnellisella sattuu olemaan nämä kaikki! Lisäksi minulla vielä on kaunis oranssi vaahterapuu suoraan ikkunan edessä. Kaipa se täytyy siis hymyillä, ihan vaikka vaan tuon oranssin vaahterapuun takia.

Voimia sinulle, joka olet tänä syksynä menettänyt läheisen ihmisen.  Laitan täältä superisti oransseja kauniita vaahterapuita ja paljon niita irtoilevia lehtiä. Ihan vaan siksi että lapset tykkää hyppiä niissä oransseissa lehtikasoissa, ja se on kyllä hymyilyttänyt aina niin aikuisia kuin lapsiakin.

Väsynyt mutta onnellinen

No heipparallaa! Tässä on taas muutama viikko vierähtäny kiireisissä merkeissä. Viime viikonloppuna kerkesin käymään isosiskon luona Tampereella. Sisko muutti vähän aikaa sitten ja piti tuparit. Oli hyvää ruokaa, juomaa ja tietenkin parasta seuraa! Hauska ilta, ja tosi hauska sunnuntai aamu. Taisin taas kerran sanoa, että tää biletys saa nyt luvan loppua, mutta musta vähän tuntuu että tästä se vasta alkaa... hupsups!

Camilla-sisko oli tehny ihan sikahyvää kanapiirakkaa ja katkarapusalaattia. Ja hei! Mä en edelleenkään oo poikennu mun herkkulakosta, vaikka tarjolla ois ollu suoraan nenän edessä suklaata ja vaikka mitä kuolaamisen arvoisia leivoksia. Oon kyllä edelleen unissani syöny kaikkea hyvää, mutta se on onneks jääny vaan uneksimisen puolelle!

Sunnuntai aamuna lähdin kiireenvilkkaa takaisin Helsinkiin, koska oltiin Anun kanssa menossa Cheekin jäähallikeikalle! En edes muista milloin mä oon ruvennu tykkäämään Cheekistä. Joskus yläasteella varmaankin? Kuka muu muka -albumi on ollu kyllä kovassa soitossa tässä muutaman viikon ja ihan mahtava albumi!

Cheek veti kyllä ihan mahtavan keikan!

Tämäkin viikonloppu meni siskojen kanssa. Mun kolme pikkusiskoa saapu mun luokse viettämään lauantaita, ja oli kyllä superia nähdä noi tyttelit pitkästä aikaa! Se on kyllä jännä juttu, miten tuntuu että ollaan vieläkin ne 13-vuotiaat teinitytöt, jotka keksi hölmöjä juttuja ja karkaili kotoota keskellä yötä ikkunoista. Menoa ja meininkiä ei oo koskaan meijän jengistä puuttunu, ja vaikka ei olla nähtykkään pitkään aikaan tällä porukalla niin silti näillä tytöillä on mun sydämessä semmonen erityinen kolonen. Semmonen pikkusiskokolo, johon ei muilla ole mitään asiaa! Perhe vaan tulee aina ensin.

Jutskailtiin ensin alkuilta mun luona ja lähdettiin sitten laulamaan karaokea Jonesiin. Tarkoitus oli mennä Pata Ässään, mutta en tiedä mikä niitä portsareita vaivas. Me oltiin kuulemma liian nuoria. Pyhpah, ikinä ei oo kukaan mulle sanonu Pata Ässässä että oon liian nuori laulamaan siellä. Niin ne portsarit ei sitten päästäny meitä sisään ollenkaan.

Jonesissa minä ja Jassu pistettiin katto matalaks kun päästiin laulamaan meidän lemppari karaoke biisi S club 7:nin Bring it All Back. Hahhaa, koko baari lähti messiin ja hirveästi jengi ois halunnu tutustua meihin lisää sen laulun jälkeen. Joku vielä tuli sanomaan että saatiin kyllä ehdottomasti "päivän kissamirri palkinto". Ei voi muuta sanoa kun että miau sentään!! Pitää kyllä ehdottomasti ottaa tää viikonloppu joskus uusiksi!

Jonesista lähdettiin vielä bailaamaan Villiin Väinöön. Se Villi Väinö on kyllä oikeesti mun uus lempparimesta. Siellä on aina hirveen kivaa musiikkia, hyvännäkösiä miehiä ja hirveen hauska meno! Tanssinkin koko illan pöydällä korkkarit jalassa, enkä onnistunu edes tipahtamaan sieltä. Eikä sinne edes ole sisäänpääsymaksua!

 Jassun kanssa jatkettiin hulluttelua vielä sunnuntaina. Pienehköstä darrasta huolimatta lähettiin kiertelemään kaupunkia ja leikittiin turistia. Jassu löys itelleen myös uuden miehen, niinkun kuvasta näkyy. Vähän tunteeton ja kylmä kaveri ainakin mun silmään, mutta nojaa, kukas minä olen tuomitsemaan.

Pus <3

kaks vihannesta :D

Mä olen tän viikonlopun jälkeen aika väsynyt, mutta erittäin onnellinen. On ihana huomata, että vaikka ihmisiä ei näkisikään pitkään aikaan, ne ei oo muuttunu miksikään. Ens viikko on mulla kans aika täyteen ahdettu ja taitaa olla seuraavaksi ens viikon sunnuntai millon ei oo mitään suunniteltua menoa. No kerkeää sitä levätä sitten haudassa...

Mun pitäisi olla tällähetkellä lukemassa huomisen kokeisiin. Joten taidanpa lopettää tämän tekstin tähän ja toivotella kaikille oikein hyvää ens viikkoa!

Se on syksy nyt

Moikka!

No nyt on jäänyt blogin kirjoittaminen kokonaan pois tän syksyn aikatauluista! Paljon on sattunut ja tapahtunut kuukauden aikana, ja hirveästi olisi kerrottavaa. Yleisesti ottaen kamala kiire kokoajan ja paljon tekemistä, mutta jossain välissä kerkiän kuitenkin kotiin nukkumaan (ehkä, jos en myöhästy vaikka viimeisestä yöbussista ja päädy jonnekin aivan muualle kuin omaan kotiini! ;) ) Työt jatkuvat, ja koulu myös, mutta kyllä sitä ehtii vielä nähdä ystäviä kahvin ja iltalenkin verran, onneksi!

Kesän viimeinen lauantai kului Hangossa Classic Pizzan, hyvien ystävien, hyvien juomien ja Plagenin rantabaarin lopettajaisten parissa. Unohtamatta tietenkään illan upeaa ilotulitusta! Sunnuntaipäivä menikin sitten taas kerran elämäni krapulassa ja pienehkössä morkkiksessa. "En juo enää ikinä! Ainiin, paitsi ensi keskiviikkona..."

Vierumäen virkistyspäivä, olipas hauska päivä!

Koulu alkoi tosiaan taas kesäloman jälkeen. Ihan kiva joo, mutta niitä koulutehtäviä, niitä kyllä riittää! Ja tämän periodin matematiikka on kyllä ihan kamalaa. Onneksi en ole yksin tämän tuskan kanssa, vaan luokaltani moni muukin hakkaa päätään laskimeen ja luentomonisteeseen. Annuiteettilainat, korot ja kaikenmaailman leasing jutut on hanurista.

Jotenkin  tuntuu, että tänä syksynä on tullut myös biletettyä astetta enemmän. No, ehkä se tästä vielä vähän rauhoittuu, toivottavasti ainakin. Käytiin parin luokkalaisen kanssa Memphisissä syömässä ja vähän juomassa myös, ja pakko kyllä kehaista miten hyvää ruokaa oli. Juomissakaan ei ollut mitään moittimista! Ulkonakin on tullut syötyä aika paljon viimeaikoina. Ja mikähän pakkomielle mulla on aina kuvata kaikki mitä syön ?! Ruoka on kyllä kaunista ja hyvää, mutttaaa.... nojaa.

Niimpä! ;)

Yritin myös kovasti kasata Ikeasta hankittuja kaappeja kasaan, mutta siinä meni sitten hermot ja liikaa aikaa, joten (heh heh) pyysin erästä herrasmiestä kokoamaan ne minulle. Kiitos siis sinulle! Kaapit ovat hänen jäljiltään edelleen kasassa :)

Ainiin, sisustin uudestaan. Kuvia voisi sitten laittaa kun kämppä olisi hetken kuvauskunnossa :)

Kävinpä muuten heittämässä Katjuskan lentokentälle muutama viikko sitten. Tyttö lähti Budabestiin vaihto-oppilaaksi! Ikävä olisi kyllä nyt jo oikeastaan, että tulehan takaisin sieltä, jookos ? :)

Vielä semmoinen juttu, että tämä tyttö rupesi herkkulakkoon. Kamalaa, että suostuin tälläiseen kidutukseen. Jos jollekin on vaikeaa olla erossa tupakasta, niin tällä hetkellä todellakin ymmärrän miksei ole helppo lopettaa polttamista. Olin ollut herkkulakossa vasta muutaman viikon, en ehkä sitäkään, ja unissani näin jo miten nautin suklaamuffinseista ja berliininmunkeista. Huh huh, toivottavasti selkärankaani riittää joulukuulle asti. Tavoite on siis olla syömättä herkkuja joulukuun 24. päivään asti. Eikä muuten hirveästi mitään muutakaan rasvaista ja suolaista. 

'

Tänä syksynä olen myös käyttänyt aikalailla punaista. Niin vaatteissa kuin huulissakin. Mä kyllä rakastan punaisia huulia. Tunnen itseni aina jotenkin niin paljon nätimmäksi kun on huulipunaa.

 Tänä viikonloppuna käyn Tampereella siskon tupareissa ja sitten sunnuntaina olisi kauankauan odotettu Cheekin jäähallikeikka! En millään malttaisi odottaa! Viettäkää ihana syksyinen viikonloppu ihanien ihmisten kanssa, tämä likka lähtee nyt kosiskelemaan nukkumattia.